Tule mukaan toteuttamaan Herättäjä-Yhdistyksen rippikouluja 2025! Monenkirjavassa joukossa tapaat ympäri Suomen tukevia upeita nuoria, pääset nauttimaan leiristä Pohjois-Savon kulttuurihistoriallisessa helmessä, Aholansaaressa ja tutustut körttiläiseen kansanliikkeeseen. Rippikoulumme perustuvat monipuoliseen työskentelyyn evankelis-luterilaisen kirkon rippikoulusuunnitelman 2017 mukaisesti. Lisäksi olemme nuorisotyössämme sitoutuneet syrjinnän vastaiseen työhön ja haluamme olla luomassa kaikille turvallista tilaa olla omana itsenään leirillä.
Haemme rippikouluihimme:
Rippikoulunopettajia
Tehtäviin kuuluu oppituntien pitäminen sekä muu leirityön organisointi ja toteuttaminen yhdessä leirin papin ja muiden työntekijöiden sekä isosten kanssa. Arvostamme kirkollisen alan opintoja ja kokemusta leirityöstä. Hakijalta edellytämme valmiuksia oppituntien pitämiseen ja rippikoulun kehittämiseen Rippikoulusuunnitelma 2017 mukaisesti. Palkkaus 1310–1490 € / leiri (+leiripäivärahat) riippuen koulutuksesta ja opiskelijoilla opintojen vaiheesta.
Leirikanttoreita/musiikinopettajia
Leirimuusikon tehtäviin kuuluu oppituntien pitäminen sekä muu leirityön organisointi ja toteuttaminen yhdessä leirin papin ja muiden työntekijöiden sekä isosten kanssa. Hakijalta odotamme musiikin alan opintoja (kirkkomusiikin opinnot katsotaan eduksi) ja kokemusta leirityöstä katsomme eduksi. Hakijalta edellytämme valmiuksia oppituntien pitämiseen ja rippikoulun kehittämiseen Rippikoulusuunnitelma 2017 mukaisesti. Palkkaus 1310–1490 € / leiri (+leiripäivärahat) riippuen koulutuksesta ja opiskelijoilla opintojen vaiheesta.
Leirityöntekijöitä
Leirityöntekijän toimenkuvaan kuuluu käytännön asioiden hoitamista yhdessä leirien vetäjien ja isosten kanssa, sekä mahdollisuuksien mukaan oppituntien pitämistä ja ryhmätuntien ohjaamista. Hakijalta edellytämme täysi-ikäisyyttä ja leirikokemusta. Kirkonalan ja kasvatusalan opinnot tai niihin suuntautuminen katsotaan eduksi. Palkkaus 1090 € / leiri (+leiripäivärahat).
Leirien ajankohdat ovat seuraavat (työntekijät saapuvat Saareen päivää ennen leirin alkua):
Ahis 1 & 2 (4.-14.6.)
Ahis 3 & 4 (18.-28.6.)
Ahis 5 (16.-26.7.)
*Ahis 6 (16.-26.7.) leiri on musiikkipainotteinen
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV täältä löytyvällä lomakkeella 3.11.2024 mennessä. Ilmoitathan hakemuksessa mille leirille ja mihin tehtäviin haet.
Kysymyksiin vastaa:
Herättäjä-Yhdistyksen nuorisosihteeri Raisa Jarkkola, raisa.jarkkola@h-y.fi, 040 6749815