Sinä et ole yksin

Luin jokin aika sitten lehdestä Konsta-nimisestä nuoresta miehestä. Konstan elämässä oli yksinäisyyttä, jonka rikkoi vain kavereiksi naamioituneet kiusaajat. Lehtijutussa Konsta kertoi perjantai-illastaan, siitä kuinka häntä oli heitetty koulun pihalla kaljatölkillä.

Pystyin kuvittelemaan tilanteen silmieni eteen sillä lehtijutussa mainittu koulun piha oli parikymmentä vuotta ja joitakin remontteja sitten minun nuoruuteni koulun piha. Se piha, jossa minä aikanaan harjoittelin ystävyyssuhteiden solmimista ja pelkäsin niin kovasti yksin jäämistä. Sekä opettelu, että pelko osoittautuivat aiheellisiksi: yläkouluvuosien jälkeen olen solminut monia tärkeitä ja kestäviäkin ihmissuhteita. Elämässäni on kuitenkin ollut aikoja, jolloin olen tullut torjutuksi, hylätyksi ja jäänyt yksin.

Välillä kuulee puhuttavan siitä, miten juhlapyhät, lomat ja viikonloput paljastavat yksinäisyyden. Tämäkään perjantai-ilta ei tarkoita kaikille riehakasta after workia työkavereiden tai ystävien kanssa tai sulkeutumista kodin lämpöön perheen kesken. Sille, joka jää yksin tämäkin ihan tavallinenkin perjantai on pitkäperjantai: yksin jäämisen ja hylätyksi tulemisen päivä.

Vaikka toisten elämässä merkittäviä ihmissuhteita on selvästi enemmän kuin toisten, uskon, että yksinäisyys ei ole yhdellekään ihmiselämälle täysin vierasta. Yksinäisyys ei ole vain seuran puutetta vaan siihen liittyy häpeää, pelkoa, turhautumista, tylsistymistä. Siihen sisältyy kaipausta katsoa, kuulla toinen ihminen, kokea se, miten kosketus sekä tekee eläväksi, että rauhoittaa.

Minun on turha antaa lupauksia yksinäisyyden ohimenevyydestä tai jakaa toimintaohjeita yksinäisyydestä eroon pääsyyn. En voi käskeä odottamaan, että tapaat jonkun, reipastumaan ja lähtemään ihmisten ilmoille tai hyväksymään yksinäisyyden osana elämäntilannettasi.

On kurkotettava siihen, mikä ei ole varmaa, eikä meidän vallassamme. On kurkottauduttava toivoon, joka on ihmisen ulkopuolella.

Avaan Raamatun sen ensimmäisiltä sivuilta ja löydän kaksi kohtaa, joihin voin toivoni kiinnittää. Ensimmäisen Mooseksen kirjan toisessa luvussa puhutaan yksinäisyydestä näin:

Herra Jumala sanoi: ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.”

Jumala näki jo ensimmäisen ihmisen luotuaan, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Yksinäisyyden ongelma ei jäänyt Jumalalta huomaamatta. Jumala näki ihmisen yksinäisyyden ja vastasi siihen. Sinua varten on luotu toinen ihminen ja useampikin, sillä tarvitsethan apua ja tukea toinen toistaan oudommissa ihmiselämän tilanteissa. Samaa Jumalan vastausta yksinäisyyden ongelmaan voi tarkastella myös toisesta näkövinkkelistä: Sinä olen Jumalan vastaus jonkun toisen ihmisen yksinäisyyteen.

Toinen toivo, johon tarttua silloinkin kun yksinäisyyden ongelma ja siihen annettu vastaus eivät kohtaa ja me ihmiset kuljemme toistemme ohi, on tämä: Jumala on. Hän oli jo ennen yksinäisyytensä kanssa kamppailevaa ihmistä. Jumala oli siinä yksinäisyydessä, jossa ei ollut vielä mitään. Sitä kuvataan Raamatun toisessa virkkeessä, Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa näin:

”Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.”

En osaa kuvitella yksinäisempää tilaa. Ja kuitenkin, jo siellä Jumala oli kaipaamassa luotujaan. Ei ole paikkaa, jossa Jumala ei olisi. Jumala on täällä, pimenevässä illassa jossa hänen luotunsa kaipaavat läsnäoloa. Jumala on yksinäisyydessä ja varsinkin siellä. Sinä et ole yksin.