Kolumni: Siirtymäriitin eväät


Anna Voutilainen on Helsingin Körttikodilla asuva musiikin opiskelija, hepuloija ja muutenkin iloinen ihminen. Kuva: Jukka Granström

Rippikoulu on siirtymäriitti ihmisen elämässä.  Elämämme suosituin tietopankki, Wikipedia, antaa siirtymäriitti-sanalle seuraavanlaisen kuvauksen “Siirtymäriitit ovat useimmiten yhteisön järjestämiä seremonioita jotka liittyvät yksilön sosiaalisen aseman (statuksen) muutokseen (initiaatio)”. Minulle rippikoulu on ollut siirtymäriitti, mutta se ei ole jäänyt vain yhdeksi pisteeksi aikajanallani. Se ei ole jäänyt vain yhdeksi tapahtumaksi tai juhlaksi, jossa olen siirtynyt elämässäni jostain vaiheesta toiseen.
Rippikoulu voi parhaimmillaan tukea ja avata omaa eettistä ja kriittistä ajattelua sekä omantunnon kuuntelemista. Somessa törmää usein uutisiin, jotka toitottavat yhä useamman nuoren sanovan “ei” rippikoululle. Kyllähän tälläiseen asenteeseen törmää ihan varmasti arkena ihmisten sivulauseissakin. Kirkkokriittisyys on arkipäivää. Päivi Räsäs-panettelu yltää kovien punkbändien sanoituksiin asti. On kuitenkin tärkeää erottaa Päivi riparista. Ei  Räsäskäkään nyt kaikkea saa omia.
Itse olen kokenut, että juuri rippileirillä kriittisyys ja kyseenalaistaminen olivat vähintäänkin sallittua. Tyrkytetyt totuudet eivät ole minua varten, ne olen kokenut aina ahdistavina.  Siksi olin onnellinen ja helpottunut huomatessani, että riparillahan oma eettinen ajatteluni ja omantunnon kuunteleminen vain vahvistui ja kehittyi.
Arvotan ihmisten kohtaamisen, armon, hengellisyyden ja inhimillisyyden erittäin korkealle. Edellä mainitut ovat yksiä tärkeimpiä suuntia elämässäni, joita kohden haluan pyrkiä. Myös nämä asiat olen Aholansaaressa hepuloidessani ymmärtänyt. Ja se hepulointi. Sekin on hyvinkin tärkeä elementti elämässäni. Huumori ja lämpö. Toivottavasti säilyisivät nuokin sitten matkalla mukana. Koska eihän sitä tiedä. Joskus ei vaan naurata.
Mitäs sitten, kun ei naurata. Tai sitten, jos tuntuu, että armoa on hyvin vaikea löytää mistään. Tai sitten, jos ei edes halua löytää tai nähdä sitä. Olen kokenut myös körttiläisen inhimillisyyden erittäin tärkeäksi ja armolliseksi asiaksi. Tuommonenkin mokoma tarttui sieltä Paavon Pirtistä matkaan.
Jotenkin olen kokenut rippikoulun enemminkin sellaisena siirtymäriittinä, joka olisikin vaikkapa kuin koulumatkan eväskioski. Tältä kioskilta voi parhaassa tapauksessa saada eväitä reppuun aika hemmetisti. Sitä eväsreppua voi olla jopa heti täytön jälkeen hankala kantaa, koska se on  niin painava ja kaikki eväsleivät ja banaanit ja mehut on siellä repussa ihan sikin sokin. Onneksi se sisältö siellä sitten hetken päästä järjestäytyy vähäsen ja kevenee. Tosin jos reppujen ja eväiden sielunelämästä jotain tiedämme, niin sen, että matkaa tehdessä ja askeleiden pomppiessa ne eväät ovat repussa aina hieman sekaisin. Tosin niin ne saavatkin olla!
Anna Voutilainen