Pienempää taakkaa

Viime aikoina elämässäni on ollut monia myllerryksiä. Muutin yksin asumaan pari kuukautta sitten uuden koulun takia. Tämän paikkakunnan lukio tarjosi opintoja, joita tarvitsen jatko-opintoja varten, mutta joita entinen paikkakuntani ei voinut tarjota. Lisäksi uusi koulu ja kokonaan uusien ystävien hankkiminen aiheutti päänvaivaa ja stressiä, ja pelkäsin etten saa uusia ystäviä. Pelkäsin makaavani yksin asunnossani ilman ystäviä, ilman tukea ja ennenkaikkea ilman vanhempiani. Lisäksi kokonaan uudenlainen koulu pelotti. Pärjäänkö lukiossa? Miten koeviikot menevät? Saanko paritöissä paria? Nämä kysymykset monien joukossa askarruttivat minua ja aiheuttivat pahoinvointia.
        Lukio alkoi, ja aloin saada luokkakavereistani ja heidän tuttavistaan ystäviä. Muutamasta heistä tuli tärkeämpiä luottoystäviä, muista kavereita tai hyvänpäiväntuttuja. Lukio ei kuitenkaan sujunut yhtä hienosti. Töitä tuli koko ajan, eikä omalle ajalle tuntunut saavan sijaa. Koeviikot lähestyivät, eikä mikään lukemastani jäänyt päähän. Tuntui, kuin joku vain repisi tiedon pois, eikä sallisi minun saada tietoa, pärjätä koulussa saatika saada hyviä numeroita. Itketti, eikä mikään onnistunut. Stressitaso vain kasvoi ja tuntui, ettei minua hyväksytä siellä missä olen. Kaipasin vanhoja ystäviä, vanhaa luokkaa, äitiä ja isää ja vanhempieni kotia. Elämä tuntui kurjalta, eikä mikään tuntunut enää miltään. Ruoka ei maistunut, vitsit eivät naurattaneet eikä elämä tuntunut elämisen arvoiselta. Tunsin olevani maailman ainoa ihminen, tuntui kuin minua ei huolittaisi. Tuntui kuin elämä menisi alta. Oikeastaan, mikään ei enää tunnu miltään..
           Jokainen ihminen kokee joskus stressiä ja edeltävä teksti omasta syksystäni voi olla monelle koskettava. Nykymaailmassa moni asia voi stressata. Perhe, raha, koti, työ, ihmissuhteet… jokaisesta asiasta voi stressata. Stressitilassa ihmisestä välittyy ahdinko, suru ja kaipuu siihen, että joku pienentäisi taakkaa. Meidän pitäisi kuitenkin antaa sijaa Jumalalle, joka pienentää meidän taakkaa ja armahtaa meitä, vaikkemme osaisikaan kaikkea niin täydellisesti tai olisi niin täydellisiä, kuin haluisimme.        Syksyssäni on myös ollut paljon yksinäisyyttä, mutten ole tajunnut antaa Jumalalle sijaa elämässäni. Jumala ei jätä, Jumala on aina läsnä. Jumala on meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Kaikesta voi siis selvitä, kun antaa Jumalalle sijan elämässä ja luottaa päivät Hänen käsiinsä.

 

Seurapuhe Sem1-leirillä 2017