“Kenenkä sydän kylmempi kuin minun olla voisi”(SV 87). Säkeissä lauletaan Jumalalle, mihin en voi sanoa samaistuvani, mutta löydän niistä vertaiskuvallista meaningiä omaan suhteeseeni itseeni ja itseni ja muiden kohtaamiseen.
Kun mie olin pienempi, mie olin sellainen joka näki mutta katsoi ohi ja juoksi pois. Sellainen joka ajatteli, että kaikki pyörii vain itsensä ympärillä. Tää on aika karu ilmaisu mutta pidetään tää yksinkertaisena. Tietty mä inhosin sitä miten ykimieliseltä kuulostin omaan korvaani.
Yhtenä päivänä yks miun ihailemista ja läheisistä ihmisistä tuli ja sanoi “Sä oot nii itsekeskeinen ja itsekäs ihminen, joka ei koskaan ajattele muita kuin itseään”, Ja voisin sanoa että se kolahti. Olihan siinä miulla muitakin juttuja, mutta tämä oli semmonen lopullinen murto.
Mie aloitin monen vuoden vihaamisen ja inhoamisen itseäni ja menneistä minääni kohtaan, enkä antanut itseni unohtaa nöyryyttäviä tai hävettäviä hetkiä elämästäni, joista en ollut välttämättä niin ylpeä. Aloin eristämään itseäni ja ajattelin tulevani vahvemmaksi estämällä itseäni tuntemasta tai itkemästä. Lopulta mie sit unohdin miten itketään. Se oli sellanen ns. Maanpäällinen helvetti. Mie myös aattelin että mie olin huono ja paha ihminen. MUTTA se ei ole totta. Kiitos ystävieni ja jäljellä olevan myönteisen puoleni, mie oon alkanu ymmärtää sen.
Lainaan nyt yhtä mahtavaa henkilöä, joka antoi miulle nämä sanat paperilla. “Kaikki on pohjimmiltaan hyviä. Varsinkin jos pitää muita ja ITSEÄÄN arvokkaana”.
Itsensä rakastaminen on tosi vaikeaa, ja menneisyydestä irti päästäminen on vaikeaa, varsinkin jos jää piiskaamaan itseään tekemistään virheistä ja asioista joista ei ole välttis niin ylpeä. Se on tosi vaikeaa päästä pois siitä semmosesta inhon kierteestä ja se vaatii tosi paljon päästää irti siitä jännitteestä ja patoutuneisuudesta. Kuin pitelisi vastaan yhä vain kasvavaa ja kasvavaa vesimassaa, jonka antaisi sitten pudota koko voimallaan alas.
Mutta kuulkaas, -vaikka en ole oikeastaan oikea tyyppi puhumaan täällä-. Me ollaan kaikki arvokkaita ja hyviä ja meidän pitäisi muistuttaa itseämme ja toisiamme siitä vähän useammin. Meillä kaikilla on merkitystä. Ei ehkä maailmalle mutta meidän läheisille.
Mie tiiän monta tyyppiä jotka vain patoo ja patoo tunteitaan, murtuu, inhoaa itseään ja aloittaa alusta tullakseen vahvemmiksi.
Minulla meni vuosia, mutta uskokaa, että se tuntuu uskomattoman hyvältä avata itsensä ja antaa itsensä tuntea lämpöä ja rakkautta ja niin edelleen. Halaus tuntuu niin hyvältä.
Olo on paljon kevyempi ja vapaampi ja mie voin vihdoin olla minä.
Mä uskon, että itsensä satuttaminen ja rajoittaminen ei ole vahvuutta.
Mä uskon, että kun ihminen rakastaa ja arvostaa itseään ja hänellä on tukenaan ihmisiä, hän voi tulla vahvimmilleen.
Siionin virsi 87
1. Kenenkä sydän kylmempi kuin minun olla voisi, pahassa kiinni alati juuriaan myöten oisi? Unohdan usein Jeesuksen ja ristinkärsimyksien syyn siirrän mielestäni.
2. Välillä, Herra, häpeän, kun turvaan hyvyyteesi. Vain hetken ohikiitävän huomasin kyyneleesi, ja kiireisiini vedoten ristisi luota pakenen taas niin kuin aina ennen.
3. Sinua suotta syyttäisin kolhuista elämäni, kun itse jälleen tarjoilin kahtaalle sydäntäni. On sinun voima, kunnia ja minut valta tuomita – tiedänhän itse, mistä.
4. Jaksatko vielä kärsiä maan päällä minunlaista? Kun väärään suuntaan elämä vie jälleen turhamaista. Voisitko kääntää luoksesi, oi Jeesus, vaellukseni, kulkemaan taivaan tietä?
5. Tahtoosi taipuvaiseksi tee minut armollasi, ja tekohurskauteni paljasta toimistani, niin etten muilta vaatia elämää saata sellaista, mihin en itse pysty.
6. Minulle risti rakkaaksi tee, etten pakoon juokse. Taluta, ohjaa kulkuni Siionin vuoren luokse. Suo kasvojasi katsellen ja tahtoasi kysyen tyyntyä omaksesi.
