Hei tulevan kesän Isonen! Aivan mahtavaa, että saimme juuri sinut leirille <3
Kun näet nimesi listalla, käy ilmoittautumassa viimeistelyleirille joka pidetään Aholansaaressa 23.-25.5.2025. Kaikkien isosten toivotaan osallistuvan Valmisteluviikonloppuun. Viikonloppu on isosille ilmainen ja matkat korvataan julkisten mukaan. Jos et millään pääse sinne, ole yhteydessä Raisaan (raisa.jarkkola@h-y.fi, p. 0406749815). Ilmoittaudu Viimeistelyviikonloppuun täältä 11.5. mennessä.
Ja sitten valintoihin..
Meillä oli tänäkin vuonna erityisen positiivinen ongelma, eli isosia haki leireille niin paljon, ettemme saaneet yhtään viime kesän leiriläisiä mahtumaan mukaan leireille, paitsi Telttikselle. Jokaisella riparilla oli paikkoja vain kahdelle yli-isoselle, joten arvoimme halukkaiden välillä. Tämä voi tuottaa hakijoille ymmärrettävän pettymyksen, mutta mikäli paikkoja peruuntuu, olemme yhteydessä. Aivan kaikkia emme myöskään saaneet sijoitettua ensisijaisen leiritoiveen mukaan, mutta jokainen sai paikan joltain kolmesta toiveestaan. Jos sinulle jäi jotain kysyttävää, ota yhteyttä Raisaan.
HUOM! Lisäksi mikäli nimeäsi ei ole valinnoissa ja olit hakenut isoseksi ja sinulle kuuluisi toisen vuoden isosena leiripaikka, ole yhteydessä! Ilmoittautumiset eivät aina tallennu lomakkeille, tai on tapahtunut joku muu erhe.
Varautukaa kaikki jo etukäteen siihen, ettei leiri mene tänä vuonna samalla tavalla, kuin omalla leirilläsi tai aikaisempina vuosina, vaan jokainen leiri on aina omanlaisensa ja ainutlaatuinen.
Mikäli sinulle tulee esteitä, tai sairastut ennen leirin alkua, pyydämme sinua ilmoittamaan siitä välittömästi oman leirin papille. Isosille kustannetaan Valmisteluviikonlopun ja leirien ajalta täysihoito, sekä matkakustannukset julkisten kulkuneuvojen mukaan. Tarkemmat ohjeet saat ennen riparia oman leirisi vetäjiltä.
Terveisin Raisa
Katso valinnat täältä:
Ahis 1 Ahis 2 Estari Eskelinen Loviisa Ala-Hautala Sulo Siltanen Lilli Kaartinen Toivo Jalava Joona Soininen Väinö Vaittinen Reino Rintala Selina Sippola Olavi Koikkalainen Netta Kukkonen Aino Zárate Loviisa Siekkinen Reetta Pelkonen Aaro Almqvist Sisko Mäkäräinen Julius Kalliala Lotta Ylikoski Nombuso Niemi-Pynttäri Kiti Kämäräinen Martta Myllylä Y-isot: Y-isot: Ella Pohjanheima Hilma Peltonen Esko Ruuttunen Otto Mäki Ahis 3 Ahis 4 Seelia Sutinen Sofia Rauhala Sointu Järvinen Roosa Rauhala Touko Tavi Elina Turpeinen Eedla Röntynen Aamu Markus Emmi Huhtakallio Salla Laturi Eemeli Kaipiainen Astrid Kunnas Joel Ouaiche Iikka Huntus Hilla Saikkonen Otis Kuusi Saara Sumela Klaara Lope Lilian Litovaara Ilpo Mäkelä Maire Inkala Inkeri Jokinen Johannes Meretniemi Ina-Sárá Ikola Y-isot: Y-isot: Matias Keltto Aliisa Brade Valtteri Pulkkinen Luka Ahonen Ahis 5 Ahis 6 Alisa Sippola Johannes Mantela Vuokko Keisala Aino Haapaniemi Elsa Kantele Simon Finne Maija Anttonen Kuura Venesmäki Oiva Väätäinen Aaron Mathies Martta Koskenniemi Ella Kettunen Santeri Lyyra Lilja Hyppölä Viola Murtomaa Liinu Keränen Neea Lehmusvesi Alvi Jankko Saana Pallaskorpi Jeera Peltonen Y-isot: Y-isot: Aada Kiviranta Taimi Hietala Amanda Kattelus Vilho Perttilä Telttis Niilo Mäki Sakari Raatikainen Oula Ylihärsilä Tuomo Nicholls Hilja-Maaria Linko Tilda Kahevirta Jenni Bagge Aamu Vuorjoki Väinö Virkamäki Mimosa Ruhala Milo Hukka Rauha Siltala Helmi Rossi Ossi Alkava Pietari Ylihärsilä Elsa Kantele Aliisa Torppa